.

Olet lämpimästi tervetullut valokuvasivuilleni. Valokuvaus on minulle rakas harrastus ja "henkireikä", josta saan paljon voimaa. Voin ihailla luontoa ja sen ihmeitä kameran linssin läpi. Olen oppinut kuuntelemaan ja katselemaan luontoa aivan eri tavalla kuvatessani. Blogini erikoinen nimi Alfheim tulee kelttien tarustoista, nimi tarkoittaa iloisien ja valoisien haltijoiden maata, jonne voitkin kurkistaa blogini kautta. Astu sisään..

perjantai 24. syyskuuta 2010

Tunnustus

Olen ollut pari päivää poissa ja mitä ihanaa löysinkään?, 
Seijastiina, ihana blogiystäväni, jonka kirjoitukset ja kuvat ilahduttavat aina,
oli muistanut blogiani kauniilla tunnustuksella.
Kiitoksia paljon kauniista eleestä, yllätys oli iloinen ja mieluinen.
Aina tulee hyvä mieli, näistä muistamisista. 
On tavattoman vaikea ajatella, kenelle antaisin tunnustuksen, koska kaikki blogit ovat niin ihania.
Laitan kuitenkin eteenpäin: 
Seijastiinalle, hänen kauniiseen valokuvablogiinsa,
jonka löysin vasta hiljattainhttp://vuodenajatvalokuvin.blogspot.com/
hänen kuvissaan näkyy luonto kauniina ja ihmeellisenä
Henrietta Hassisellehttp://hassinen.blogspot.com/
hänen bloginsa on täynnä mielenkiintoista, kaunista katseltavaa
Sammalmetsän keijulle http://sammalkeiju.blogspot.com/,
herkkään ja elämänmakuiseen blogiin.
Maailmaa linssin läpi, aika uusi blogi,
Tietysti Kaarnikka sisarelleni Valokuvauksia blogiin,
hänen blogissaan voi ihailla huikaisevan kauniita valokuvia
sekä nuorimmalle sikskolleni Valorulle, 
hänen blogissaan pääset ihailemaan, sekä sanojen, että kuvien kauneutta.
http://valorunvalakiat.blogspot.com/
Kaunis kiitos vielä Seijastiina =)

9 kommenttia:

  1. Kiitos tunnustuksesta ja kauniista sanoistasi. Otan ilolla vastaan. Kiitos sinulle ;)

    VastaaPoista
  2. Olet takuulla ansainnut tunnustuksen myös täällä.

    Valokin värsyjä, kiitos, ihana ♥
    Olen oikein iloinen, sai näin ILON pisaran toinenkin blogini, tiedän että juuri sinä olet oikea luonnonystävä ♥♥
    Mukava iloinen ilonaihe se tämmöinen tunnustus aina on, kiitos!
    Rattoisaa perjantai iltaa ja mukava jos ja kun olet parantunut!

    VastaaPoista
  3. Lämmin kiitos, Valokki!

    Kiitollisena otan tunnustuksen vastaan!

    VastaaPoista
  4. Onnea.Itse kiitän ja kumarran,lämmittää ja kannustaa tälläinen vai mitä!
    Minulla oli tänään vapaapäivä enkä saanut tehtyä oikein mitään järkevää kun hyysäilin kameran kans ihme touhuja ja kiertelin blogimaailmassa.Onneksi sain edes yhden koneellisen pyykkiä pestyä.
    Kuvaaminen vie aikaa mut on kivaa,aina se siivoomiseen voittaa:)
    Viikonloppuja
    Kiitos kaunis

    VastaaPoista
  5. Onnea tunnustuksesta ja ihanaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  6. Kiiokset pikkusisko :) Otan tunnustuksesi iholla vastaan.

    VastaaPoista
  7. Voi kiitos,kiitos paljon kauniista sanoistasi. Olen iloinen kun olen löytänyt nämä blogisi pitämäni pitkän blogitauon jälkeen. Näistä olen saanut paljon valoa tähän syksyn harmauteen ja kiireeseen.

    VastaaPoista
  8. Pehmyt piirto,
    seijastiina,
    Susanna,
    Henrietta,
    Elisa,
    Kaarnikka,
    keijukainen, kiitos teille kaikille ihanista blogeistanne, ne antavat minulle paljon iloa, energiaa ja hyvää mieltä. Hyvää viikkoa teille kaikille :)

    VastaaPoista