.

Olet lämpimästi tervetullut valokuvasivuilleni. Valokuvaus on minulle rakas harrastus ja "henkireikä", josta saan paljon voimaa. Voin ihailla luontoa ja sen ihmeitä kameran linssin läpi. Olen oppinut kuuntelemaan ja katselemaan luontoa aivan eri tavalla kuvatessani. Blogini erikoinen nimi Alfheim tulee kelttien tarustoista, nimi tarkoittaa iloisien ja valoisien haltijoiden maata, jonne voitkin kurkistaa blogini kautta. Astu sisään..

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Kuusamo Päähkänäkallio 25.08.2011

Valmistelimme Päähkänäkallion retkeä jo edellis iltana.
Paistoimme muurinpohjapannulla lättyjä rannassa, ihaillen samalla aurongon laskua.
Pakkasimme reput ja kamppeet aamuksi valmiiksi.
 Aamulla herätys oli 3.30 ajattelimme ehtiä varmasti auringon nousua ihailemaan.
 Toisin kuitenkin kävi, kun pääsimme kalliolle sankka sumu sakeni entisestään.
 Laskeuduimme kalliolta, alhaalla Kitkajoen mutkassa olevalle laavulle.
 Laiteltiin tulet nuotioon, pian herkullinen nokipannukahvin tuoksu leijailikin jo ilmassa.
Muurinpannulätyt olivat saaneet seurakseen lakkahilloa ja vähän hunajaa. iiiih ihanaa nam.
 Siinä natustellessa, pilvetkin alkoivat rakoilemaan, joten lähdimme kipaisemaan rinnettä ylös.
 OOoo, vov! Vatsaa kyllä väänsi todella, kun näin missä korkeuksissa olin keikkunut aamulla.
Ihan hieman reunalla. Nyt en uskaltautunut niin lähelle kuvaamaan.
Maisemat olivat todella upeat.






 Tässä kohtee meinasi tulla hepui ja housuihin ripuli.
Huusin ihan simona, tuu pois sieltä yääk ottaa vatsasta huimaa.
Sain kuitenkin jotain kuvattua, vaikka koko ajan tuntui, että ikäänkuin
luisuisin koko ajan reunaa kohti. hrrr
 Nämä ihanat kuukkelit saavat päättää tällä erää Kuusamon reissun kuvasarjani.
Ehkä yritän vielä väkertää jonkin diaesityksen kuvista myöhemmin.
Kirpakan pirteää viikkoa kaikille!
-Valokki-
ps. Valokin kiteiden puolelle laitoin muita, syksyisiä kuviani.

perjantai 23. syyskuuta 2011

Kuusamo Jyrävä

Tässä jälleen Kuusamon kuvia. Nyt Jyrävän retkipäivältä.

















Mukavaa viikonloppua kaikille!
-Valokki-

tiistai 13. syyskuuta 2011

Kuusamo Kiutaköngäs

Kiutaköngäs oli vaikuttava paikka, joka veti hiljaiseksi.
Hiljaiseksi luonnon voiman, jylhyyden ja kauneuden edessä.





 








 


Ensimmäisenä iltana oli ihastuttava auringonlasku, jota saimme ihailla.





-Valokki-