.

Olet lämpimästi tervetullut valokuvasivuilleni. Valokuvaus on minulle rakas harrastus ja "henkireikä", josta saan paljon voimaa. Voin ihailla luontoa ja sen ihmeitä kameran linssin läpi. Olen oppinut kuuntelemaan ja katselemaan luontoa aivan eri tavalla kuvatessani. Blogini erikoinen nimi Alfheim tulee kelttien tarustoista, nimi tarkoittaa iloisien ja valoisien haltijoiden maata, jonne voitkin kurkistaa blogini kautta. Astu sisään..

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Täydellistä aaltoa metsästämässä

Maanantaina oli mahtavan kaunis auringonpaiste,
se houkutteli ulos luontoon ja retkelle.
Lähdimme sisareni Kaarnikan kanssa Raippaluodon suuntaan,
tarkoituksena suunnistaa Sommarösundin kallioille tiirailemaan merta.
Aallot ja aurinko olivat ihastuttavia.
Kävimme matkan varrella ihailemassa Köklotin rantoja. Ne olivat jylhiä ja kivisiä.
Päivä kului nopsasti iltaan saakka, aalloista tuli kuvia monta sataa.
Tulipa jokin vetehinenkin kurkistamaan mitä touhuamme.
Kuudes kuva alhaalta, kuvan vasen laita. Hauska heppu, jolla vetinen peppu ;)


 







 
-Valokki-

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Sammalien aurinkopäivä ja jäinen sininen ilta

Viime lauantaina maa oli vielä aivan lumeton.
Päivä oli aurinkoinen ja kaunis.
Ajelimme mökille illalla.
Ilta oli hyytävän tuulinen, sininen ja jäinen.
Vesi lauloi jäiden alla matalaa valittavaa hymniä.
Kuuntelin sitä kauan rantakivillä.
Seuraavana yönä lumi olikin peittänyt kaiken
valkoiseen pehmoiseen harsoon.








-Valokki-