.

Olet lämpimästi tervetullut valokuvasivuilleni. Valokuvaus on minulle rakas harrastus ja "henkireikä", josta saan paljon voimaa. Voin ihailla luontoa ja sen ihmeitä kameran linssin läpi. Olen oppinut kuuntelemaan ja katselemaan luontoa aivan eri tavalla kuvatessani. Blogini erikoinen nimi Alfheim tulee kelttien tarustoista, nimi tarkoittaa iloisien ja valoisien haltijoiden maata, jonne voitkin kurkistaa blogini kautta. Astu sisään..

torstai 19. marraskuuta 2015

Aamun helminauhat








Ilma on täynnä enkeleitä,
  ne heittävät ilmaan valorinkeleitä.
Näetkö sinä heitä?
-Valo ki-

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

lauantai 3. lokakuuta 2015

Revontulia




-Valo ki-

perjantai 29. toukokuuta 2015

Luumupuu kukkii

Pihamme luumupuu ei ole koskaan kukkinut näin runsaasti kuin tänä vuonna.
 Olen kuvannut kukkia, aamulla, päivällä illalla, vesisateella ja tuulisella säällä.
Valon voimakkuus, suunta ja määrä saavat kuviin ihan erilaisia tunnelmia.














-Valokki-

tiistai 26. toukokuuta 2015

Rentukoita





-Valokki-

keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Kanjonin salaisessa maailmassa

Pehmoinen sammal painuu jalkojen alla. 
Veden kohinan voi kuulla jo kaukaa.
Tekisi mieli nopeuttaa askeleita, 
jota pääsisi näkemään pian veden kuohut.
 

 Laskeutuminen kanjoniin on kuitenkin sen verran jyrkkä,
 jotta on katsottava tarkkaan mihin astuu.
 Eväsreppu ja kuvausvälineet keikkuvat ihmeen kevyesti mukana.
En muista enää tulehtuneita niveiäni, 
 särkykin katoaa sammaleiden sekaan.


Lopulta olemme kanjonin pohjalla ja
olemme tupsahtaneet ihan toiseen maailmaan. 
Eilinen ja huominen ovat kadonneet. Aika pysähtyy, on vain
tämä hetki, täynnä heräävän luonnon voimaa.
Lumoudumme vihreistä sammaleista ja
 kirkkaana juoksevan veden solinasta.
 
Aamu on aikainen ja aurinko nousee hiljalleen.
 Auringon lämpö nostaa kosteista sammaleista utua maisemaan.
Utu kulkee puiden lomitse maalaten maisemaa salaperäiseksi. 
Se piirtää kauniit säteet auringon ympärille.
Veden kohinan lomassa voi kuulla laulurastaan kirkkaat sävelet, välillä ne
katoavat kuohujen äänten sekaan.
 
 
Kuljemme kuin hypnoosissa serpentiininä kiemurtelevan joen vartta.
Talven myrsky tuulet ovat kaataneet puita metsässä ja osan puron päälle.
Välillä kuriseva vatsa ja tutisevat jalat pakottavat pysähtymään evästauolle.
Keitämme näpsäkällä retki kaasukeittimellä
 pannu kaffeet ja käristämme makkaraa.


Tunti toisensa jälkeen kipittää huomaamatta, 
ajan pohjattomaan laariin.
Lopulta marssiväsymys pakottaa raahautumaan
takaisin parkkipaikalla nököttävän kulkuvälineen luokse.
Eikä hetkeäkään liian aikaisin.
 

Päivän kuvat ja kuohut kulkevat muistinauhalla,
vielä kotimatkallakin.
Olen niin kiitollinen, kuin pieni ihminen voi olla tästä
ihanasta retkipäivästä.
-Valokki-

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Kevätlenkiltä kuvattua, sekä haasteita kysymysten kera




Sain haasteen Marjalta Mie Turust blogista  Kiitos Marja haasteesta.
Vastailenpa kymysyksiin, joita Marja on laittanut. Otan erivapauksia haasteen kanssa, en tällä kertaa laita sitä eteenpäin erikseen, jokainen voipi ottaa haasteen halutessaan. Ei sittenkään Pitsän haasteen kuitenkin eteenpän. Laitan loppuun uusia kysymyksiä joita voi tarvittaessa pohdiskella.
Tässä Marjalta saamani kysymykset:
1.Oletko kirjoittanut kauan?
 Noin puoli vuosisataa.. Syvällisempiä mietteitä, satuja, tarinoita ja runoja 
noin puolet elämästäni. Oikeinkirjoitukseni on kaikesta harjoittelusta huolimatta karseaa.
Se on työn alla... tai jossain alla.

2.Harrastatko matkailua?
Pohjoinen ja Lapin hulppean upea luonto on vienyt sydämeni. 
Sinne haluaisin  uudelleen ja uudelleen. Skotlantiin haaveilen
vielä joskus pääseväni matkustamaan. Islanti kiinnostaa myös paljon, siellä
olisi karun kaunista luontoa valokuvattavaksi.

3.Miekkailija vai Mielensäpahoittaja?
 Aiemmin olin krooninen mielensäpahoittaja.
Sittemmin tartuin miekkaan. Oikein konkreettisesti 50 v synttäreillä.
Mitä siitä seurasi? Kiertäjakalvosimen jänteen katkeaminen ..uijui ui!!
Nykyään miekkailen lähinnä mielentasolla, harhaanjohtavia ja 
piintyneitä ajatusmalleja vastaan.

4.Mikä on Sinulle luonnossa rakkainta?
 Luonto kokonaisuudessaan on mykistävän upea ja moninainen kokonaisuus,
jonka edessä voin vain mykkänä ääneti ihailla.
 Hiljaisuuden rikkoo kameran laukaisijan ahkera naputus.

5.Kesä vai Talvi?
Jos näistä kahdesta pitää valita niin kesä. 
Lämpö hellii reuman nakertamaa roppaa lempeästi.
Talvessa rakastan pakkasen huurtamaa aurinkoista ja kuulasta maisemaa.
Lumen verhoama pehmeä valkoisuus on rauhoittavaa.
Kevät on silti lempivuodenaikani. Lisääntyvä lämpö ja uuden kasvun ihme
on joka vuosi uusi ja ainutlaatuinen. Syksyssä rakastan luonnon värikirjoa
ja ensimmäisten pakkasten kirpeyttä.

6.Kukka vai Kynä?
Molemmat.  Kukka on aina kaunis, en ole vielä nähnyt rumaa kukkaa.
Kukkien katselu ja nuuhkiminen antaa ihania hyvän olon tunteita ja iloa.
Kynällä voin kuljettaa ajatukseni paperille, voin sillä ihastuttaa ja vihastuttaa.
Voin myös ilmaista ajatukseni kuvallisessa muodossa kynän avulla. Varsin kätevä väline.

7.Lapio vai Vispilä?
Molemmat, vaikka ne kirpoavatkin kourasta perin nopeasti, kun väsähdän.
Jos olen kovin kipeä, vältän kummankin kohtaamista.

8.Viikon paras päivä?
 Jokainen päivä ja päivissä juuri käsillä oleva hetki ovat parasta.
Vain se on todella olemassa.

9.Lempivärisi?
Syvä burgundin punainen, tumma sammalen vihreä, sekä vahva violetti .

10.Istuminen, seisominen, makaaminen?
Istuminen, silloin kun on pakko seisoskella kauan ja olla liikkeellä.
Seisominen, jos se on pakollista esim jonottaessa, vaikka haluaisinkin silloin makoilla.
Makaaminen on toivottavaa, varsinkin öisin. Jos taasen joudun vallan makoilemaan,
silloin haaveilen seisoskelusta ja istumisesta.

Laitan kuvien jälkeen omat kysymykseni.

Kysymyksiäni:

1. Mistä ajattelet löytäväsi onnellisuuden?

2. Voisitko ajatella luopuvasi omaisuudestasi, tai asemastasi voidaksesi elää terveenä?

3. Elätkö unelmaasi, vai ulkoisten odotusten luomaa kuvajaista?

4. Mikä on tässä hetkessä parasta?

5. Miten puhut itsellesi? Kehutko ja kannustat, vai moititko ja arvostelet?

6. Jos joku kohtelee sinua huonosti, mitä ajattelet hänestä?

7. Miten suojelet mielestäsi luontoa?

8. Jos ajattelisit eläväsi uudelleen, minkälaiseen maailmaan haluaisit syntyä?

9. Mitä olet tehnyt tai ajattelet voivasi tehdä, että "tulevan elämäsi" maailma olisi kuvaamasi kaltainen?

10.  Katsotko joka päivä TV:n uutiset?

11. Uskotko, että joudumme teoistamme vastuuseen, eikä se riitä että pelkästään katuu
jos on toiminut väärin?

Olisi oikein mielenkiintoista nähdä vastauksia näihin.  
 Ehkäpä voin laittaa omat vastaukseni myös.
 Haastan seuraavat bloggaajat
vastailemaan kysymyksiin:
Seijastiinan

Sussin

Tylsän Märököllin

Seidan

Henrietta Hassisen

Arin

Iloista viikonloppua kaikille!
-Valokki-













torstai 2. huhtikuuta 2015

Jäistä

Talven aikana kuvattuja jäisiä hetkiä




Valokki