.

Olet lämpimästi tervetullut valokuvasivuilleni. Valokuvaus on minulle rakas harrastus ja "henkireikä", josta saan paljon voimaa. Voin ihailla luontoa ja sen ihmeitä kameran linssin läpi. Olen oppinut kuuntelemaan ja katselemaan luontoa aivan eri tavalla kuvatessani. Blogini erikoinen nimi Alfheim tulee kelttien tarustoista, nimi tarkoittaa iloisien ja valoisien haltijoiden maata, jonne voitkin kurkistaa blogini kautta. Astu sisään..

torstai 2. huhtikuuta 2015

Jäistä

Talven aikana kuvattuja jäisiä hetkiä




Valokki

12 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos, tätä jäätaidetta on hauska tutkiskella ja haasteellista kuvata. Tuollakin kuvauskeikalla kiikuimme melko lähellä kosken kuohuja.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos ronja, kuvia onkin kertynyt talve ja kevään aikana paljon. Aion niitä hiljalleen laittaa jälleen esille.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos Sussi, mukavaa humata, että muutama ihminen käy vielä katselemassa blogiani. Se onkin ollut ihan kuollut jkoko talven ajan.

      Poista
  4. Sinulla on äärimmäisen hieno ja kaunis blogi.
    Et siis olisi ansainnut tätä riesaa; blogissani Mie Turus on Sinulle haaste.
    Sanoin riesaksi siksi, että kaikki eivät pidä ympäriinsä pörräävistä haasteista,joita näyttää nyt olevan liikkeellä paljon.
    Joka tapauksessa ryhdyn seuraamaan blogiasi, se teki minuun vaikutuksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marja haasteesta,. Kiva kun blogini on mieleinen sinulle. Aion tehdä päivityksiä tänne ahkerammin. Talvi on ollut haasteellinen ja kikki muu on jäänyt tauolle.

      Poista
  5. Upeaa luonnon taidetta! Ja hyvin kauniisti kuvattuna :)))

    VastaaPoista
  6. Aivan mielettömän kaunista ja kuvat ♥
    Hyvää ja aurinkoista kevättä sinulle ja kaikkea hyvää ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Seijastiina, Ihanaa kevättä myös sinulle!

      Poista